Tämä kakku syntyi muunnoksena aiemmin kesällä tekemästäni mansikkavalkosuklaajuustokakusta. Raparperihilloke on tehty keittämällä raparperit sokerin kanssa vesitilkassa pehmeiksi, mausteeksi laitan yleensä kanelia. Raparperin kanssa suositellaan nautittavaksi maitotuotteita, joten se sopii mainiosti juustokakkuun. Kakusta tuli varsin makea, joten sokerin määrää kannattaa säätää hillokkeen makeuden mukaan. Pohjan päälle levitetty hillo pehmitti pohjan, joten jos haluat kakkuun rapsakan pohjan, laita raparperia vain kakun sisään tai vaikka pinnalle.

Pohja

225 g digestivejä
100 g sulatettua margariinia

Täyte

noin 4 dl raparperihilloketta
200 g maustamatonta tuorejuustoa (15% rasvaa)
2 munaa (keltuaiset ja valkuaiset eroteltuna)
2 dl laktoositonta vispikermaa
6 liivatelehteä  
½ sitruunan mehu = n. ½ dl 
0,75 - 1 dl sokeria

Pinnalle keltaista strösseliä ja sydänkuvio raparperihillokkeella

Murskaa keksit kaulitsemalla muovipussissa. Sekoita joukkoon sulatettu voi ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Levitä pohjan päälle ohut kerros raparperihilloketta.

Vaahdota valkuaiset ja puolet sokerista. Vaahdota kerma. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä pakkauksen ohjeen mukaan ja sulata ne kuumaan sitruunamehuun. Sekoita keskenään loput sokerista, juusto, suklaa ja keltuaiset.
Lisää liivate ohuena nauhana. Lisää kermavaahto ja lopuksi nostele joukkoon valkuaisvaahto. Kaada puolet massasta keksipohjalle, lusikoi päälle raparperihilloketta ja kaada loput juustomassasta vuokaan. Jääkaapissa yön yli.

Koristele juuri ennen tarjoilua.